Vaikka huippulaulajat saavatkin laulamisen kuulostamaan helpolta kuin heinän teko, se on todellisuudessa kaikkea muuta. Hyvä uutinen on se, että laulamaan voi oppia. Siihen ei tarvita muuta kuin paljon tahdonvoimaa ja ripaus sävelkorvaa. Jos siis tämänhetkiset lauluyritykset kuulostavat lähinnä kissalta jonka hännän päälle on juuri astuttu korkokengällä, ei suinkaan kannata luopua toivosta, vaan ryhtyä metsästämään itselleen osaavaa opettajaa. Hyvä opettaja muovaa kenestä tahansa kelvon tai vähintään karaokekelpoisen laulajan, joten laulutunnit todellakin kannattavat. Mutta jos musiikista ei ole aiemmin ottanut sen kummemmin selvää, saattaa yllättyä siitä, kuinka montaa sorttia eri laulua onkaan tarjolla. Minkä valitsen?!
Kuorolaulu on hyvää maaperää laulamisen opetteluun
Jos alkaa selailemaan vaikkapa kansalaisopiston musiikkitarjontaa, päällimmäiseksi nousevat varmasti kuorot. Hyvä uutinen on se, että niihin otetaan varmasti mukaan kuka tahansa, eikä omalla äänellä ole niin paljon merkitystä. Huono uutinen on se, että sana kuorot on monikossa. Kyllä vain, niitäkin on montaa erilaista! Jos kärsii päättämisen vaikeudesta, voi jatkuva päätöksenteko aiheuttaa harmaita hiuksia. Kannattaa muistaa, että kaikki on helpompaa, kun päätös on saatu aikaiseksi!
Jos haluaa mennä saman sukupuolen kuoroon, saa taakastaan ainakin yhden murheen pois, sillä tuolloin ei tarvitse murehtia vastakkaiseen sukupuoleen vaikutuksen tekemistä tai itsensä nolaamista samaisten tyyppien edessä. Samansukupuolisten kuorolaulanta saattaa yllättää, sillä siinäkin on uskomattoman laaja ääniala. Kuka olisi uskonut!
Sekakuoroon mentäessä on toki nolausriski, mutta yleensä tällaisissa kuoroissa on myös tuplamäärä porukkaa, mikä tarkoittaa sitä, että harakanrääyntäsi hukkuu (toivottavasti) muun kuoroväen kauniiseen enkelilaulantaan ja antaa sinulle samalla hyvän maaperän opetella oikeasti laulamaan.
Klassisessa laulannassa oman äänen merkitys korostuu
Jos haluaa välttämättä esitellä pelkästään omia avujansa, on klassinen laulanta paras tapa aloittaa yksinlaulaminen. Tällaisessa laulannassa oman äänen merkitys korostuu ja sen käyttöä tulee treenata. Mitä enemmän harjoittelee, sitä enemmän varmasti huomaa edistyneensä. Laulaminen on palkitseva harrastus, ja siitä voi tehdä itselleen parhaimmillaan jopa ammatin!
Harrastelijabändit eivät kaipaa ammattilaisia
Jos täydellisyys ei kiinnostaa, vaan haluat vain pitää vähän hauskaa, kannattaa ottaa yhteyttä paikallisiin harrastelijabändeihin. Bändit eivät läheskään aina vaadi jäseniltään täydellisyyttä, vaan harrastus pohjautuu hyvään fiilikseen ja tunteiden purkamiseen porukalla. Bonuksena saat itsellesi ikioman bändiperheen, joka tukee sinua niin hyvässä kuin pahassa. Bändiperheet ovat ikuisia, joten voit olla varma, ettet enää koskaan ole yksin. Bändeihin saa parhaiten yhteyden vaikkapa sosiaalisessa mediassa, joten kynnyksen ei pitäisi olla korkealla.