Tervetuloa etusivulle!

Musiikkia on kaikkialla. Sitä kuulee väkisinkin bussimatkoilla, kauppakeskuksissa ja autolla ajellessaan. Kun tähän lisätään vielä vaikkapa lenkillä, salilla tai vaikka leipoessa huvikseen kuunneltu musiikki, voidaan sanoa, että oikeastaan aika iso osa päivästä menee musiikin parissa. Tämä on oikeastaan hyvä juttu, sillä musiikilla on huomattu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia ihmisen elämään.

Musiikkia voidaan käyttää esimerkiksi tunteiden purkamiseen, ja vaikkapa raivokkaan musiikin kuuntelu saattaa nostattaa treenimotivaatiota ja antaa hyvän rytmin saliharjoitukselle. Toisaalta sitä voidaan käyttää myös päinvastaiseen tarkoitukseen: rentouttava ja luonnon ääniä jäljittelevä musiikki rauhoittaa, ja sitä voidaan käyttää vaikkapa meditoitaessa tai lääkärin vastaanotolla. Kaiken kaikkiaan musiikilla voidaan siis kanavoida kaikenlaisia tunteita, vahvistaa niitä tai lievittää niitä.

Musiikki toimii terapiakeinona

Koska musiikki vaikuttaa vahvasti tunteisiin, on sitä keksitty käyttää myös terapiakeinona. Erilaisten instrumenttien soittamiseen voidaan purkaa vahvojakin tunteita, ja tällä toimenpiteellä aikaansaatu ääni on fyysinen merkki siitä, että tunteet on saatu pihalle. Lisäksi soittimien soittaminen vaatii keskittymistä ja paneutumista ja on vastavuoroisesti palkitsevaa, mikä on terapeuttista monelle.

Jos taas musiikin soittaminen itse ei inspiroi, voidaan valmiiksi soitettua musiikkia käyttää apuna terapiassa. Sen avulla voidaan tehdä vaikkapa niin sanottuja mindfullness-harjoituksia, joissa rauhoittavaa musiikkia voidaan käyttää apuna tutkimusmatkassa omaan kehoon ja mieleen. Tällaiset harjoitukset ovat hyödyllisiä, sillä joskus mielen sopukoista saattaa löytää jo unohdettuja tai salattuja asioita, jotka aiheuttavat pahaa oloa. Toisille tällainen rauhallinen meno ei toimi, vaan joudutaan turvautumaan järeämpiin keinoihin. Raskaan musiikin kuunteleminen toimii monelle, sillä ärjyminen ja väkivaltaiset lyriikat antavat keinon purkaa aggressiota muutoin kuin fyysisen väkivallan keinoin.

Musiikki taipuu viihteeksi

Vaikka musiikki on oiva ja toimiva terapian keino, on sen suosio viihdetarkoituksessa ollut aina päällimmäisenä aivan musiikin syntyajoista lähtien. Musiikki on keksitty todennäköisesti jo ihmisten alkuaikoina, ja sitä on aina ollut olemassa jonkinlaisessa muodossa ympäri maailman. Jossain vaiheessa sitä on kuitenkin lähdetty kehittämään, ja tietynlaisesta musiikista on tullut vain korkeamman luokan viihdytystä.

Musiikkia on käytetty teattereissa, esityksissä ja juhlissa, ja jossain määrin nämä kaikki pitävät edelleen pintansa, joskin musiikki on kehittynyt pitkälle ja nykyään onkin turvallista sanoa, että musiikkia käytetään enemmän kuin koskaan ennen, kun erilaiset toistopalvelut ovat tuoneet musiikin ihan tavallisen kansan saataville. Nykyään musiikki on saanut rinnalleen perinteisen livemusiikin rinnalle myös toisen, koko maailman laajuiseksi paisuneen ilmiön eli sähköisen musiikin. Sähköinen musiikki on mahdollistanut sen, että musiikkia on mahdollista kuunnella missä ja milloin vain, millä laitteella haluaa. Tämä taas on johtanut siihen, että kaikenlainen musiikki on kaikkien saatavilla olinpaikasta ja rahatilanteesta riippumatta. Enää musiikki ei ole vain harvojen ja valittujen huvi, vaan siitä voivat nauttia aivan kaikki.

Oletko kiinnostunut musiikista? Kiinnostaako musiikin historia, musiikki harrastuksena itselle tai lapselle tai ehkäpä musiikin eri genret ja käyttötarkoitukset? Olet tullut oikealle sivustolle, sillä täältä löydät kaiken, mitä sinun täytyy tietää musiikista. Kiintoisat musiikkiaiheiset artikkelit ohjaavat sinut musiikin maagiselle polulle, ja opit varmasti paljon uutta ja hyödyllistä tietoa. Toivomme, että nautit sivustomme artikkeleista ja saat kokea oppimisen ilon.